| EROTUOMARIVALIOKUNTA | |
| 1.7.2005 |
|
|
Erotuomarikoulutus uudistuu Käsipalloliiton Erotuomarivaliokunta on alkavasta kaudesta lähtien muuttamassa erotuomarikoulutustaan uusille linjoille. Yleisenä koulutusvaatimuksena jokaiselle kaudelle tulee olemaan vuosittainen koulutustilaisuus ennen kautta tai vähintään aivan kauden alussa. Tämä koskee kaikkia lajin parissa toimivia erotuomareita ja toimitsijoita. Valiokunta on myös päättänyt että tulevan kauden alusta lähtien nykyiset ja tulevat erotuomarit luokitellaan eri tasoille. Valiokunnan mielestä tällainen luokitusrakenne hyödyntää monella tavalla erotuomaritoimintaa. Saamme kullekin erotuomarille hänelle kuuluvan sarjatason. Eteenpäin pyrkivät erotuomarit saadaan nopeammin tehokkaaseen tarkkailuun ja jatkokoulutukseen. Tästä johtuen erotuomarivaliokunta järjestää syyskuussa 2005 eri tasoisia jatkokoulutustilaisuuksia. Erotuomarivaliokunta on päättänyt että tulevaisuudessa koulutustilaisuudet tulevat olemaan maksullisia. Olemme ainoa palloilua harrastava liitto joka ei tähän asti ole veloittanut mitään koulutustilaisuuksista. Leiritys ja kurssitus on tänä päivänä kuitenkin sen verran arvokasta että joudumme menojen kattamiseksi veloittamaan kurssilaisia jonkin verran. Ilmoittautumiset koulutukseen voi jälleen tehdä ilmoittautumislomakkeella tai puhelimitse liiton toimistoon, Katariina Rönnberg puh. (09) 3481 2228
Koulutus- ja käsipalloterveisin |
|
|
|
|