MIESTEN 2007 MM-KISOJEN KARSINNAT
29.12.2005 Takaisin

Miesten käsipallomaajoukkue MM-esikarsintaan - teemana nopeus

Suomen miesten käsipallomaajoukkue pelaa tulevan tammikuun aikana kuusi jännittävää MM-karsintaottelua, joissa vastaan asettuvat Israel, Itävalta ja Bulgaria. Kaksinkertaisen sarjan paras joukkue jatkaa kesä-heinäkuun vaihteessa kaksiosaisena pelattavaan jatkokarsintaan, jonka voittaja etenee Saksassa tammikuussa 2007 pelattavaan MM-lopputurnaukseen. Suomen tavoitteena on lohkovoitto, mikä edellyttänee kotivoittoja sekä vähintään kolmea pistettä vieraskentiltä.

Suomen joukkue sisältää sopivassa suhteessa sekä kokemusta että nuoruutta - päävalmentaja Tomas Westerlund on valinnut joukkueeseensa mukaan peräti kuusi noin kaksikymmenvuotiasta ensikertalaista, mm. Kristian Janssonin Tanskan Kolding IF:stä sekä veljekset Jac ja Robin Karlssonin Karjaan BK-46:n riveistä. Nämä nuoret ovat tottuneet menestymään ikäluokkiensa kansainvälisissä otteluissa, joten heiltä on näennäisestä kokemattomuudestaan huolimatta lupa odottaa tuloksekasta karsintaa.

Kokemusta maajoukkueessa edustavat joukkueen luotettava maalivahtipari eli uusi kapteenimme Hammarby IF:n Jan Ekman sekä Alingsåsin Petter Forsström. Kotiotteluissa heittovoimasta vastaavat Teddy Nordling ja vastikään vuoden Suomen parhaaksi käsipalloilijaksi valittu Marcus Sjöstedt, jotka henkilökohtaisten syiden johdosta kykenevät osallistumaan vain kotiotteluihimme.

Tomas Westerlund on kuluneen syksyn aikana uudistanut myös maajoukkueen taktista ilmettä. Entistä nopeampi pelitempo sekä korkealle nouseva puolustustapa sopivat vastustajiaan jonkin verran pienkokoisemmille suomalaisille mainiosti. Odotettavissa on entistä vauhdikkaampia tammikuisia käsipalloiltoja. Nähdään Pirkkolan palloiluhallissa!

Takaisin