WJECH 2002
27.5.2002 Takaisin

Naisjunioreiden Helsingin EM-kisojen osallistujamaat selvillä

Women's Junior European Championship, Finland 23.8-1.9.2002 Helsingissä 23.8.-1.9.2002 järjestettävän naisjunioreiden (vuonna 1983 tai myöhemmin syntyneiden) käsipallon EM-lopputurnaukseen osallistuvat maat ovat selvinneet kilpailujen karsintakierrosten päätyttyä.

Suomi pääsee kilpailujen järjestäjänä lopputurnaukseen automaattisesti. Suomen kanssa samassa lohkossa (A) tulevat olemaan Espanja, Liettua, Romania, Ruotsi ja Unkari. B-lohkossa toisistaan mittaa ottavat Alankomaat, Puola, Ranska, Saksa, Slovenia ja Venäjä.

Ennakkokaavailujen mukaan B-lohko tulee olemaan hieman A-lohkoa kovatasoisempi. Suomi ei tule silti pääsemään helpolla, sillä mikään EM-lopputurnaukseen selvinnyt maa ei ole heikko käsipallomaa.

Alkukierroksilla kaikki lohkon maat pelaavat toisiaan vastaan. Näin kullekin maalle tulee alkukierroksilla viisi ottelua. Suomi tulee aloittamaan oman turnauksensa Romaniaa vastaan.

Takaisin

WJECh 2002
EHF