Finnhandball.net » Uutiset ja tiedotteet » Käsipalloliitto tiedottaa » Mielenterveyskuntoutujien käsipalloturnaus
23.01.2012

Mielenterveyskuntoutujien käsipalloturnaus

Mielenterveyskuntoutujien käsipalloturnaus järjestetään 15.3.2012 Ruskeasuon palloiluhallissa Helsingissä klo 10-16.

Turnaus järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2008 Maunulan väestönsuojassa, ja tämänvuotinen turnaus on kaikkiaan viides SM-turnaus mielenterveyskuntoutujille. Viime vuonna mestaruuden voitti nykyisen Mehiläisen kuntoutujat. Tavoitteena on saada paikalle 12-16 joukkuetta eri puolelta Suomea. Turnaus on kasvanut vuosi vuodelta, ja näin turnauksen arvovalta on vahvistunut. Kaukaisimmat joukkueet tulevat tänä vuonna Jyväskylän seudulta. Turnauksen taustalla on Niemikotisäätiö, joka on järjestänyt mielenterveyskuntoutusta jo vuodesta 1983.

Suomen Käsipalloliitto on mukana turnausjärjestelyissä ja tarjoaa paikan päällä mm. tutkaheittoa ja käsipallo-opastusta. Käsipalloliiton toiminnanjohtaja Tomi Puikkonen hehkuttaa turnausta: "Ihan loistava juttu, olemme ehdottomasti mukana tällaisessa erittäin tärkeässä asiassa!" Käytännönjärjestelyistä vastaavat Niemikotisäätiö ja liiton nuorisovastaava Annamari Jääskeläinen. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon kanssa on neuvottelut käynnissä palkintojen jakamisesta. 

Turnauksen arvopohja perustuu alkuperäiseen olympia-aatteeseen.Tärkeintä on osallistuminen ja reilu kilpa. Kuntoutujien osallistuminen taataan säännöillä ja yhteiskunnallinen osallistuminen valtakunnan johdon siunauksella. Kuntoutujat ovat päivän sankareita, jokainen pelaaja, vaikka hän ei olisi ennen päivää edes nähnyt käsipalloa. Kuntoutujan osallistuminen on itsensä ja omien rajojensa voittamista.

Turnauksessa pelataan täysmiehityksellä 6 + 1 aikaisemman 5 + 1 sijasta. Mikäli turnaukseen tulevalla joukkueella ei ole täyttä joukkuetta, turnauksen järjestävästä joukkueesta ja muista joukkueista saa lainapelaajia. Reilun pelin hengessä voi pelin pelata myös 1+5 miehityksellä, mikäli vastustajalla ei ole kuutta kenttäpelaajaa.


Osallistuminen

Jokaisen pelaajan oikeutta osallistua kunnioitetaan. Nuori Suomi periaatteet ovat voimassa. Mikäli ilmenee, että kuka tahansa kuntoutuja missä tahansa joukkueessa ei pääse kentälle, seuraa tästä palautekeskustelu joukkueen ohjaajan kanssa. Innokkaat pelaajat voivat tarvittaessa auttaa niitä joukkueita, joilla on vähemmän pelaajia.


Reiluus

Jokaisen kuntoutujan fyysistä ja henkistä hyvinvointia kunnioitetaan.
Tuomari vastaa sääntöjen rikkomisen seurauksista pelin aikana. Jokainen pelaaja on yhtä arvokas riippumatta pelin tuloksesta. Mikäli ilmenee että yksittäistä pelaajaa tai joukkuetta halvennetaan alentavilla määreillä seuraa tästä huomautus ja tarvittaessa väärinkäytökseen sortuvan joukkueen poistaminen turnauksesta.


Kilpailusääntöjen kunnioittaminen

Turnaukseen tulevia joukkueita pyydetään nimeämään ja numeroimaan pelaajansa etukäteen. Erikseen merkittynä kapteenin numero sekä ohjaajien numerot. Kapteeniksi suositetaan kuntoutujaa.
Tuomari voi näin merkitä maaalintekijät ylös ja tarkkailla, että ohjaajasääntöä ei rikota.
Kolme parasta joukkuetta saavat mitalit.


Tervetuloa !

Lisätiedot: Annamari Jääskeläinen, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen , p. 044-5596035

intro