Etusivu » Kausi 2011-2012 » Ottelut
SIF voitti pronssiottelun toisessa osassa Spartan 24-23 (13-7), mutta Sparta vei SM-pronssimitalit kahden ottelun yhteistuloksella 54-50.
HIFK voitti ensimmäisessä katkaisupelissä kotonaan Helsingin Urheilutalolla GrIFK:n maalein 25-16 (11-4). Näin HIFK vei Suomen mestaruuden otteluvoitoin 3-1.
HIFK teki mitä sen tarvitsikin toteuttaakseen mestaruusunelmansa. Punapaidat ryöväsivät kotiedun GrIFK:lta Kauniasten palloiluhallissa lukemin 19-27 (9-12). Näin loppuottelusarja on katkolla ensimmäisen kerran perjantaina HIFK:n emännöidessä ottelusarjaa kotihallissaan Helsingin Urheilutalolla.
Hallitseva Suomen mestari Sparta, tarrasi kiinni tämän kauden pronssimitaleihin ensimmäisessä osaottelussa Siuntiota vastaan Pirkkolan palloiluhallissa. Kotijoukkue otti pienoisen edun 31-26 (16-11) voitollaan. Pronssin kohtalo ratkeaa kahden ottelun yhteistuloksella.
HIFK oli oppinut vajaassa vuorokaudessa läksynsä ja voitti GrIFK:n finaalisarjan toisessa ottelussa kotikentällään maalein 29-20 (15-11). Näin tähtirinnat myös tasoittivat otteluvoitot 1-1 tilanteeseen.
Kotijoukkue karkasi viimeisen kymmenminuuttisen aikana tavoittamattomiin. Summerin soitua tulostaulu näytti lukemia 37-27 (15-13).
Kotijoukkue GrIFK piti pintansa ja pudotti hallitsevan mestarin Spartan. HIFK passitti runkosarjaa mielin määrin hallinneen SIF:n pelaamaan pronssimitaleista.
Sparta IF kaatui ottelusarjan kolmannessa pelissä Pirkkolassa maalein 25 – 32 ( 12 – 14 ). Loppuottelupaikka on granille katkolla tiistaina Kauniaisten luolassa.
Maria Jukolan tekemä voittomaali vajaat puoli minuuttia ennen loppua laukaisi kotijoukkueen riemun ylimmilleen. Unelma finaalipaikasta elää edelleen.
Virheiden sävyttämässä ottelussa GrIFK oli lopulta selvästi parempi maalein 22-14 (11-5).