SIF voitti pronssiottelun toisessa osassa Spartan 24-23 (13-7), mutta Sparta vei SM-pronssimitalit kahden ottelun yhteistuloksella 54-50.
Arkisto, huhtikuu, 2012:
HIFK on Suomen mestari
HIFK voitti ensimmäisessä katkaisupelissä kotonaan Helsingin Urheilutalolla GrIFK:n maalein 25-16 (11-4). Näin HIFK vei Suomen mestaruuden otteluvoitoin 3-1.
Mestaruus katkolla perjantaina
HIFK:n johtaessa finaalisarjaa voitoin 2-1 on Suomen mestaruus ensimmäistä kertaa katkolla HIFK:n kotikentällä Helsingin Urheilutalolla perjantai iltana.
HIFK ryöstöretkellä luolassa
HIFK teki mitä sen tarvitsikin toteuttaakseen mestaruusunelmansa. Punapaidat ryöväsivät kotiedun GrIFK:lta Kauniasten palloiluhallissa lukemin 19-27 (9-12). Näin loppuottelusarja on katkolla ensimmäisen kerran perjantaina HIFK:n emännöidessä ottelusarjaa kotihallissaan Helsingin Urheilutalolla.
Finaalitaistelu jatkuu tasatilanteessa
Muutaman harjoitteluun ja lepoon käytetyn päivän jälkeen, ovat finaalijoukkueet GrIFK ja HIFK taas valmiina taistelemaan Suomen mestaruudesta. Tasatilanteessa 1-1 siirrytään mittelössa Granin kotikentälle Kauniasten palloiluhalliin.
Spartalle pronssitaistossa viiden maalin kaula
Hallitseva Suomen mestari Sparta, tarrasi kiinni tämän kauden pronssimitaleihin ensimmäisessä osaottelussa Siuntiota vastaan Pirkkolan palloiluhallissa. Kotijoukkue otti pienoisen edun 31-26 (16-11) voitollaan. Pronssin kohtalo ratkeaa kahden ottelun yhteistuloksella.
Spartan ja SIF:n taistelu pronssimitaleista alkaa maanantaina
Runkosarjan ylivoimainen ykkönen ja tämän kauden Suomen cupin voittanut SIF sekä runkosarjan kakkonen, hallitseva Suomen mestari helsinkiläinen Sparta, kohtaavat toisensa tämän kauden pronssiotteluissa. Keväällä alakanttiin pelanneilta ryhmiltä löyty varmasti vielä mitalinälkää.
HIFK tasoitti finaalisarjan Urheilutalolla
HIFK oli oppinut vajaassa vuorokaudessa läksynsä ja voitti GrIFK:n finaalisarjan toisessa ottelussa kotikentällään maalein 29-20 (15-11). Näin tähtirinnat myös tasoittivat otteluvoitot 1-1 tilanteeseen.
GrIFK otti ansaitun voiton HIFK:sta ensimmäisessä finaalissa
Kotijoukkue karkasi viimeisen kymmenminuuttisen aikana tavoittamattomiin. Summerin soitua tulostaulu näytti lukemia 37-27 (15-13).
GrIFK ja HIFK aloittavat finaalisarjan lauantaina
Kaimaseurat mittaavat keskenään voimiaan loppuotteluissa toisen kerran pääsarjahistoriassa. Viimeksi joukkueet ottivat yhteen finaaleissa kaudella 2008-2009. Tuolloin GrIFK:sta leivottiin yllätysmestari, todella jännittävien vaiheiden jälkeen, otteluvoitoin 3-2.


















