MIESTEN 2009 MM-KISOJEN KARSINNAT
8.1.2008 Takaisin

Sjöstedt matkustaa Sarajevoon

Suomen miesten käsipallomaajoukkue matkusti perjantaiaamupäivällä Sarajevoon, missä joukkue kohtaa Bosnia-Hertsegovinan MM-karsintaottelussa. Ottelu alkaa lauantaina klo 21:00 Suomen aikaa.

Keskiviikon Karjaalla pelatusta ottelusta olkapäävamman johdosta sivussa ollut Siuntion Marcus Sjöstedt matkasi joukkueen mukana Bosniaan, mikä enteilee hyvää hänen pelaamisensa suhteen myös Suomen osalta karsintalohkon päättävältä ottelulta. Sjöstedtin kokemukselle onkin hyvää käyttöä, sillä Sarajevoon on Bosnian karsinnan kotiavaukseen odotettavissa monituhatpäinen omiaan villisti kannustava kotiyleisö. Suomella on vielä teoreettiset mahdollisuudet jopa lohkovoittoon ja jatkokarsintaan saakka, mutta tämä vaatii vierasottelussa vähintään kahden maalin voittoa sekä Bosnian ja Liettuan sopivaa ristiinpelaamista.

- Keskiviikon vahva esityksemme antaa kyllä itseluottamusta myös vieraskentälle, mutta totuuden nimessä on todettava, että Sarajevossa meitä odottaa huomattavasti haastavampi ja fyysisesti kovempi ilta kuin Karjaalla, jossa hävisimme niukasti yhdellä maalilla, toteaa maajoukkueen päävalmentaja Tomas Westerlund. Missään vaiheessa emme kuitenkaan tule luovuttamaan, sillä myös kokonaismaalierolla saattaa olla vaikutusta sijoittumiseemme alkulohkossa.

Suomen mahdollisuudet piilevät aktiivisessa ja uhrautuvassa puolustuspelissä sekä hyökkäyspäässä avautuvien maalintekopaikkojen mahdollisen tehokkaassa hyödyntämisessä. Nopeat vastahyökkäykset ovat ase, johon joukkueemme tulee erityisesti panostamaan. Lisäksi maalivahtiemme Christian Segersvenin ja Ville Nordqvistin on ehdittävä pallon tielle kovalla torjuntaprosentilla.

- Ottelun ensimmäiset kymmenen minuuttia ovat avainasemassa ottelun kehitykselle, tuumii Westerlund. Mikäli pysymme tuon ajan vastustajan kyydissä mukana, voi ottelun luonne ja tempo kääntyä meille edullisempaan suuntaan.

Oheisessa liitteessä Suomen MM-karsinnan alkulohkon tilanne sekä suomalaisten henkilökohtaiset tilastot. Karsintalohkon lopuksi Liettua ja Bosnia pelaavat tulevan viikon aikana vielä kaksi keskinäistä ottelua lohkon lopullisen voittajan edetessä kesäkuun pudotuspelivaiheeseen.

Takaisin