| MIESTEN 2009 MM-KISOJEN KARSINNAT | |||||||||||||||||||
| 30.12.2007 |
|
||||||||||||||||||
|
Suomi haastajana MM-karsintoihin Suomen miesten käsipallomaajoukkue pelaa tammikuun alkuviikkoina MM-karsinnoissa. Suomen lohkossa on mukana kolme maata, Suomen lisäksi Liettua ja Bosnia-Hertsegovina. Joukkueet kohtaavat toisensa kaksi kertaa, sekä koti- että vierasotteluissa, ja lohkon ykkönen jatkaa kesäkuun jatkokarsintaan, joka pelataan otteluparina siten, että yhteistulokseltaan parempi maa lunastaa paikan Kroatian MM-lopputurnaukseen tammikuussa 2009. Suomen kotiottelut pelataan Vantaan EnergiaAreenalla ja Karjaan palloiluhallissa.
Otteluohjelma/Euroopan lohko 5 (ajat Suomen aikaa):
Kokemusta Suomen joukkueessa edustavat maalivahti Christian Segersven, Siuntion Marcus Sjöstedt sekä Saksan ammattilaisemme, joukkueen kapteeni Tommi Sillanpää. Ulkomaiden sarjoissa pelaavia on päävalmentaja Tomas Westerlund valinnut tällä kertaa mukaan kuusi pelaajaa, heidän joukossaan myös vastikään vuoden käsipalloilijaksi valittu norjalaisen Runar IL:n pelintekijä ja paras maalintekijä Jac Karlsson. Riihimäen Teemu Tamminen joutuu valitettavasti jättämään karsinnat väliin loukkaantumisen johdosta. - Liettua ja etenkin Bosnia ovat varsin kovia käsipallomaita, joita vastaan menestyäksemme on pelimme onnistuttava 100 %:sti täyden 60 minuutin ajan. Panostamme totuttuun tapaan korkeahkoon puolustukseemme ja nopeisiin vastahyökkäyksiin, joilla toivomme iskevämme tarvittavat maalit ainakin kotiotteluidemme voittamiseksi. Myös kotiyleisön tukea tarvitsemme luonnollisesti, ennakoi Westerlund tulevia otteluita.
Bosniaa Suomi ei ole kohdannut maaotteluissa koskaan aiemmin, sen sijaan Liettuaa vastaan on maajoukkueemme saldona toistaiseksi yksi voitto ja viisi tappiota.
| |||||||||||||||||||
|
| |||||||||||||||||||
|
| |||||||||||||||||||