T94 Master Cup
T94 pelasi Master Cup -tapahtumassa Sveitsin Zugissa 3 maaottelua Sveitsiä vastaan.
1.ottelu 13.1. SUI - FIN 39-17 (16-13)
Niin kuin odottaa saattoi, pitkä päivä matkusteluineen tuli ottamaan veronsa 1.ottelusta. Osa joukkueesta oli aloittanut oman matkansa Master Cupiin jo klo 4 aikaan aamulla ja ottelun myöhäinen alkamisaika klo 21 ei enteillyt helppoa iltapuhdetta. Kaiken kukkuraksi ottelu oli siirretty Zugin sijasta pelattavaksi tunnin bussimatkan päähän 600 m korkeuteen Moutathalin vuoristokylään.
Suomi aloitti kuitenkin ottelun hyvin ja nälkäisesti johtaen ensiminuuttien jälkeen ottelua 2-0. Mutta mitä pidemmälle ottelu eteni, kaikesta näki että tyttöjen jalat ja pää alkoivat väsyä ja Sveitsi pääsi käyttämään juoksuvoimaansa aina vain tehokkaammin hyväkseen. Suomen tytöt kuitenkin taistelivat sinnikkäästi koko 1. jakson antamatta tippaakaan periksi missään tilanteessa.
2. erä oli jo todellakin liikaa tälle päivälle. Väsyneet tytöt hukkasivat palloja hyökkäyspäässä yhden toisensa jälkeen ja pirteämmät sveitsiläiset kiittivät ja juoksivat kontrausmaaleja murhaavalla prosentilla. Liika on liikaa, vaikka kuinka urheasti tytöt yrittivät pelata aikaa ja totaalista väsymystä vastaan.
Vaikka lopputulos ja väsyminen oli inhimillistä, joukkue oli hyvin pettynyt tulokseen ja peliesitykseen. Kova opetus taas siitä, mikä merkitys kunnon valmistautumisella otteluihin kuuluu olla. Nyt oli vain otetteva tarjous sekä riski vastaan ja pelata ottelu matkustuksesta huolimatta.
Suomen oikeastaan ainoa onnistuja oli 39 päästetystä maalista huolimatta tolppien välissä kaiken mahdollisen torjunut maalivahti Alina Janson-Heikkinen. 1. jaksolla toki kenttäpelaajista moni onnistui hyvin, mutta 2. erän totaalinen väsymys himmensi kaikki karmean lopputuloksen varjossa. Asenteessa ja yrityksessä ei kuitenkaan ollut moitteen sijaa.
2. ottelu 14.1. SUI - FIN 16-23 (9-10)
Yksi yö voi kaiken muuttaa...piti nyt täydellisesti paikkaansa! Tähän otteluun joukkueet lähtivät jo samalta viivalta liikkeelle. Myös edellisen ottelun tuoma iso kiukku oli nyt yksi Suomen joukkueen isoja valtteja. Tytöt olivat todella päättäneet näyttää mikä se oma oikea taso on. Myös videovalmistaumisesta oltiin löydetty Sveitsin tehokkaimpien aseiden riistäminen lähes täydellisen tehokkaalla toteutuksella. Tämä ottelu näytti myös kuinka korkea Suomen tyttöjen henkinen kantti on.
Suomi aloitti ottelun todella sisukkaalla taistelulla ja vei ottelua alusta asti. Sveitsi pysyi nollilla aina 8 minuuttiin asti todella liikkuvan ja agressiivisen 6:0 puolustuksen edessä. Ja maalissa Alina Janson-Heikkinen nosti tasonsa aivan huippuunsa. Sveitsi pysyi ottelussa mukana ainoastaan Suomen kovan puolustuksen tuoman ja hieman kyseenalaisten jäähyjen ansioista. Tosin juuri 2. puoliskon 20 minuutin kohdalla kahden pelaajan alivoimatilanne käänsi ottelun lopullisesti Suomelle Sveitsin jäätyä maaleitta koko ylivoimajakson (tilanne Suomelle 16-15) ja sitä myötä jäädyttyä täysin Suomen puolustuksen ja maalivahtipelin edessä. Viimeisen kympin aikana Sveitsi pääsi tekemään ainoan maalinsa 7 m-heitosta peliajan jo umpeutuessa.
Ottelu oli loistava taidonnäyte Suomen osaamisesta, sisusta ja ennen kaikkea henkisestä vahvuudesta. Iso iso voitto joka suhteessa. Ja joukkueelle vielä sen ensimmäinen koskaan vieraskentällä.
3. ottelu 15.1. SUI - FIN 27-25 (15-14)
Taas, kuten odottaa saattoi, oli tulossa todella kuuma ja tiukka vääntö kahden tasaväkisen joukkueen kesken. Kumpikin joukkue tahtoi tosissaan ottaa toisestaan kaksi voittoa kolmesta mahdollisesta.
Suomi sai taas unelma-alun peliin johtaen 2-4 maalilla aina 20 minuutin kohdalle. Siinä kohtaa Sveitsi sai horjutettua Suomen hyökkäyspeliä ottamalla Johanna Hillin erikoisvartiointiin. Suomen peli kävi ensin sitä myötä raskaaksi hyökkäyspäässä ja sitten myös luonnollisesti puolustuspäässä. Suomen peli meni liian paljon henkilökohtaisten ratkaisujen varaan ja jo paljon kolhuja kokeeneet pelaajat väsyivät jouduttuaan puskemaan koko ajan Sveitsin vahvaan ja hyvin liikkuvaan puolustusmuuriin. Lisäksi Sveitsi alkoi hyödyntämään Suomen puolustuksen liikkuvuuden puutetta ja viimeistelemällä paljon maaleja laitojen puolelta.
Taistelu oli taas kuitenkin kunniakasta Suomen tytöiltä. Tippaakaan ei annettu periksi, vaan loppuun asti taisteltiin ottelun voitosta. Vielä viime minuuteilla Suomella oli muutama hyvä paikka tasoittaa ja vaikka voittaa ottelu, mutta tällä kertaa siihen ei aivan kyetty. Hieno taistelu ja hyvä tulos taas kuitenkin vieraskentältä hyvää joukkuetta vastaan. Täytyy muistaa, että Sveitsi voitti syyskaudella EM-viitosen Ranskan.
Kaiken kaikkiaan Suomen tytöt saivat maaotteluista sen mitä haettiinkin. Voitto vieraskentällä ja todiste siitä, että joukkue on lähellä Euroopan kärkeä. Lähempänä kuin aikaisemmat tulokset ehkä antaisivat ymmärtää..lähempänä kuin moni arvaakaan. Kahden jälkimäisen ottelun otteet ja tulokset ovat kova saavutus kansainvälisesti.
Suomen joukkue ja maalintekijät maaotteluissa Sveitsiä vastaan:
Alina Janson-Heikkinen (mv), Kajsa Westerlund (mv), Christina Rehnberg 3, Maria Hollfast 2, Erika Tanner 1, Lotta Kulju 1, Carla Friman 1, Carla Olenius 9, Martina Genberg 9, Carolina Pettersson, Karolina Eriksson 3, Amanda Salenius 3, Johanna Hilli 20, Mari Paukku 2, Petra Friman 4 ja Ida Väyrynen 4.
Miesten maajoukkue
- 15.01.2012 » Suomen miehet voitti Islannin nuoret
- 15.01.2012 » Suomen miesten maajoukkue - pelatut A-maaottelut 1947-2012
- 14.01.2012 » Hollanti jatkoon EM-karsinnassa
- 14.01.2012 » Perjantain 13.1. Islanti-Suomi netissä
- 13.01.2012 » Islanti - Suomi 43-26 (21-16)
- 13.01.2012 » Miesten maajoukkueen kokoonpano Islantia vastaan
- 08.01.2012 » Niklas Montosen kuvia MM-karsintaottelusta Suomi-Viro
- 07.01.2012 » Suomi voitti Viron
- 06.01.2012 » Suomi taisteli, mutta Viro oli lopussa vahvempi
- 05.01.2012 » Suomen joukkue Viroa vastaan
- 23.12.2011 » Miesten MM-karsinnat jatkuvat Viro-otteluilla
- 16.12.2011 » MM-karsintaottelu Suomi-Viro Karjaalla 7.1.
- 06.11.2011 » Hollanti voitti Suomen toistamiseen
- 03.11.2011 » Kuvia ottelusta FIN-NED 2.11.2011
- 02.11.2011 » Suomi avasi MM-karsinnat tahmeasti
- 01.11.2011 » Suomen ja Hollannin kokoonpanot
- 31.10.2011 » Källman: Nopeutemme riittää kyllä hyökkäyspäässä
- 18.10.2011 » Vahvistunut miesten maajoukkue valmistautuu MM-karsintaan
- 08.08.2011 » Suomella kohtuullinen arpaonni
- 29.06.2011 » Miesten maajoukkueen kuulumisia
- 13.06.2010 » Suomi voitti isäntämaa Georgian
- 12.06.2010 » Suomelle tiukka tappio Italialle
- 11.06.2010 » Suomi aloitti EM-karsinnan voitolla Latviaa vastaan
- 09.06.2010 » Miesten maajoukkue EM-esikarsintaan
- 01.04.2010 » Miesten maajoukkue
P92 maajoukkue
- 07.04.2012 » Puolan loppurynnistys liikaa Suomelle
- 06.04.2012 » Suomi murskasi Makedonian
- 03.04.2012 » Viro kukisti Suomen U20 miehet harjoitusmaaottelussa
- 13.03.2012 » P92 maajoukkue EM-karsintoihin
- 26.02.2012 » Kolmas ottelu Latviaa vastaan päättyi 33-25
P94 maajoukkue
- 31.03.2012 » M-18 EM-karsinnat, Suomi-Liettua: 25-17 (15-8)
- 30.03.2012 » P94 pelaajakortit 5: Pelinrakentajat
- 30.03.2012 » M-18 EM-karsinnat, Pirkkola 30.3.2012
- 29.03.2012 » P94 pelaajakortit 4: Sentterit
- 28.03.2012 » P94 pelaajakortit 3: Heittäjät
- 27.03.2012 » P94 pelaajakortit 2: Laiturit
- 26.03.2012 » P94 pelaajakortit 1: Maalivahdit
- 26.03.2012 » P94 maajoukkue EM-karsintoihin
- 26.03.2012 » Fanibussi Karjaalta P94 EM-karsintoihin Pirkkolaan
- 25.03.2012 » Suomi murskasi Luxemburgin toistamiseen.
- 24.03.2012 » Luxemburgin vuoro näyttää kaapin paikka
- 23.03.2012 » Suomi P 94 peittosi Luxemburgin
- 10.03.2012 » Luxemburg sparraa P 94 maajoukkueen EM-karsintakuntoon
- 06.03.2012 » P94 EM-karsintaturnaus 30.3.-1.4. Pirkkolassa
- 02.03.2012 » P 94 Maajoukkueharjoitukset 8.3.12
- 18.02.2012 » P 94 Maajoukkueen leiri 24 - 26.2.2012
- 08.02.2012 » P 94 Harjoitukset to 16.2.12
- 27.01.2012 » P94 Harjoitukset to 2.2.2012
- 16.01.2012 » P 94 harjoitukset to 19.1.2012
- 16.01.2012 » P 94 maajoukkue kolmas Sveitsin turnauksessa.
- 14.01.2012 » Sveitsin Master Cupissa P94 tappio Sloveniaa vastaan
- 13.01.2012 » P 94 avausottelu Master Cup 2012 Sveitsi
- 27.12.2011 » P94 hakee lisää kansainvälistä kokemusta
- 22.12.2011 » Poikamaajoukkueiden kolmoismaaottelu Tallinnassa
- 19.12.2011 » Poikamaajoukkueet Tallinnaan
- 09.12.2011 » P 94 maajoukkue valmistautuu EM-kisoihin
- 29.11.2011 » P 94 maajoukkueringin harjoitukset to 8.12.11
- 21.11.2011 » P 94 maajoukkueen leiri 25-27.11.2011
- 18.11.2011 » Nuorten maajoukkueiden EM-karsintalohkot arvottu
- 10.11.2011 » P94 maajoukkueharjoitukset to 17.11.2011
- 09.10.2011 » P94 harjoitukset to 13.10.11
- 01.09.2011 » Wanhat Starat haastavat P94 maajoukkueen
- 30.08.2011 » P94 Harjoitukset torstaina 8.9.2011
- 26.08.2011 » P94 maajoukkueen ohjelma 2011
- 26.08.2011 » P94 maajoukkueen ohjelma 2011
- 20.08.2011 » Suomen P 94 kukisti Puolan
- 20.08.2011 » Venäjä Puolan turnauksen voittaja
- 19.08.2011 » Venäjän salama-alku liikaa Suomelle
- 18.08.2011 » P94 hävisi Puolalle
- 10.08.2011 » P94 maajoukkue Puolaan
- 24.04.2011 » Suomen P94 kolmas Slovakiassa
- 22.04.2011 » P94 Easter Cup 2011 Slovakia 2
- 21.04.2011 » P94 Easter Cup 2011 Slovakia
- 07.04.2011 » P94 maajoukkue neljän maan turnaukseen Slovakiaan
- 20.03.2011 » P94 maajoukkue Slovakiaan
- 11.02.2011 » Poikien maajoukkueille nimitetty maalivahtivalmentaja
- 25.01.2011 » P94 maajoukkue
- 25.01.2011 » Kenneth Bäcklund P94 uusi päävalmentaja
- 20.12.2010 » P94 maajoukkue voittoon Virosta 28 - 23
- 14.12.2010 » P94 maaottelu Viroa vastaan
- 05.11.2010 » Juniorimaajoukkueiden toimintakonsepti
- 19.08.2010 » Poikien maajoukkuepelaajien vaatimukset
- 17.05.2010 » P94 ensimmäiset ottelut Viroa vastaan
P96 maajoukkue
- 19.03.2012 » P96 ryhmä Solvallan leirille
- 12.03.2012 » P96 harjoitukset Solvallassa torstaina 15.3.2012
- 17.02.2012 » P96 maajoukkue Solvalla leirille 24-26.2.
- 07.02.2012 » P96 maajoukkueen harjoitukset 16.2.2012
- 30.01.2012 » P96 joukkueelle nimitetty taustaryhmä
- 19.01.2012 » P96 maajoukkueen harjoitukset 26.1.2012
- 22.12.2011 » Poikamaajoukkueiden kolmoismaaottelu Tallinnassa
- 19.12.2011 » Poikamaajoukkueet Tallinnaan
- 10.12.2011 » P96 maajoukkue infoa
- 05.12.2011 » P96 maajoukkueen harjoitukset to 8.12.2011
- 12.11.2011 » P96 maajoukkue - Kutsu ensimmäiselle leirille
- 22.10.2011 » P96 toiminta käynnistyy
- 23.09.2011 » P96 maajoukkuevalmentajat nimitetty
- 30.08.2011 » P96 maajoukkue
Naisten maajoukkue
- 05.11.2011 » Suomi finaaliin Challenge Trophy-turnauksessa
- 04.11.2011 » Suomen nuoret naiset voittivat Kongon
- 03.11.2011 » Nuorten naisten maajoukkue hävisi niukasti Kuuballe
- 28.10.2011 » Nuorten naisten maajoukkue Kazakstaniin
- 13.09.2011 » Naisten maajoukkueen syksyn 2011 ohjelma
- 04.06.2011 » Naisten EM-esikarsinnat: Iso-Britannia - Suomi
- 04.06.2011 » Naisten EM-esikarsinnat: Suomi - Iso-Britannia
- 31.05.2011 » Naisten maajoukkue EM-esikarsintoihin
- 29.05.2011 » Naisten maajoukkueelle voitto Skånela IF:stä
- 28.05.2011 » Naiset hävisivät Ruotsin U19 maajoukkueelle
- 26.05.2011 » Naisten EM-esikarsinnat 3.-4.6. Lontoossa
- 10.05.2011 » Naisten maajoukkue valmistautuu EM-esikarsintoihin
- 12.12.2010 » Suomen naisten maajoukkue - pelatut A-maaottelut 1947-2010
- 16.11.2010 » Naisten maajoukkueen tukiklubit
- 16.11.2010 » Naisten maajoukkueen tukiklubien jäsenet
- 12.06.2010 » Naisten maajoukkue valmistautuu
- 08.06.2010 » Naisten maajoukkue
T94 maajoukkue
- 07.03.2012 » T94 kevään harjoitusottelut
- 02.03.2012 » T94 harjoitukset Solvallassa
- 25.01.2012 » T94 - harjoitukset 2.2
- 16.01.2012 » T94 Master Cup
- 12.01.2012 » T94 Master cup 13-15.1 -ennakko
- 09.01.2012 » T94 Solvallan leirillä tammikuussa
- 09.01.2012 » T94 tappio ja voitto
- 02.01.2012 » T94 Master Cupiin Sveitsiin
- 13.12.2011 » T94 harjoitukset 15.12
- 12.12.2011 » T92 ja T94 maajoukkueet voittoihin Virosta
- 08.12.2011 » T92 ja T94 maajoukkueet kohtaavat Viron
- 01.12.2011 » T94/T92 leirivalinnat 9-11.12
- 22.11.2011 » T92/T94 harjoitukset 1.12
- 11.11.2011 » T92/T94 leirivalinnat
- 09.11.2011 » T94 Solvallassa 10.11.
- 09.11.2011 » T94 harjoitukset 10.11
- 31.08.2011 » Tomi Salminen T94 maajoukkueen päävalmentajaksi
- 15.11.2010 » Tyttöjen maajoukkuepelaajien vaatimukset
- 05.11.2010 » Juniorimaajoukkueiden toimintakonsepti
- 31.08.2010 » T94 maajoukkue
T92 maajoukkue
- 12.12.2011 » T92 ja T94 maajoukkueet voittoihin Virosta
- 08.12.2011 » T92 ja T94 maajoukkueet kohtaavat Viron
- 01.12.2011 » T94/T92 leirivalinnat 9-11.12
- 22.11.2011 » T92/T94 harjoitukset 1.12
- 11.11.2011 » T92/T94 leirivalinnat
- 11.11.2011 » T92/T94 leirivalinnat
- 12.09.2011 » T92 maajoukkueen harjoitukset 22.9. Solvalla
- 25.07.2011 » T92 Scandinavian Open 4. päivä
- 23.07.2011 » T92 Scandinavian Open 3. päivä
- 22.07.2011 » T92 Scandinavian Open 2. päivä
- 21.07.2011 » T92 Scandinavian Open 1. päivä
- 19.07.2011 » T92 Scandinavian Openiin
- 18.04.2011 » T92 Viro - Suomi 16-17.4
- 18.04.2011 » T92 Viro - Suomi
- 16.03.2011 » T92 EM-karsintajoukkue
- 15.11.2010 » Tyttöjen maajoukkuepelaajien vaatimukset
- 05.11.2010 » Juniorimaajoukkueiden toimintakonsepti
- 26.04.2010 » T92 päiväleiri Pirkkolassa 2.5.
- 14.04.2010 » T92 maajoukkue

