Finnhandball.net » Maajoukkueet
18.10.2011

Vahvistunut miesten maajoukkue valmistautuu MM-karsintaan

 

VAHVISTUNUT SUOMEN KÄSIPALLOMAAJOUKKUE VALMISTAUTUU

MM-KARSINTAOTTELUIHIN HOLLANTIA VASTAAN

Päävalmentaja Mikael Källman on valinnut pelaajat käsipallon MM-karsintojen maajoukkueryhmään, josta ottelukohtaisesti valitaan 16 pelaajaa joukkueeseen. Ensimmäinen näytös nähdään Vantaan Energia Areenalla 2.11.2011 klo 19.

MM-karsinnoissa karsitaan paikasta Espanjassa 13.–27.1.2013 pelattaviin MM-kisoihin. Yhteensä 24 joukkuetta osallistuu MM-lopputurnaukseen, josta 14 paikkaa on varattu Euroopan maille.

Euroopasta karsintoihin on ilmoittautunut 37 joukkuetta. Ranska hallitsevana mestarina ja Espanja isäntämaana ovat jo varmistaneet paikkansa. Tämän lisäksi kolme parasta joukkuetta Serbiassa 2012 pelattavista EHF Euro 2012 EM-kisoista pääsee karsimatta MM-kisoihin.

Kroatia, Tshekki, Tanska, Saksa, Unkari, Islanti, Makedonia, Norja, Puola, Venäjä, Slovenia, Serbia, Slovakia ja Ruotsi ovat mukana EHF Euro 2012 EM-kisoissa, ja pääsevät täten suoraan karsintojen play-off vaiheeseen.

Loput yhdeksän Euroopan paikkaa ratkaistaan esikarsinnoissa seuraavasti: seitsemän kolmen joukkueen lohkoa pelaa kaksinkertaisen sarjan. Lohkovoittajat jatkavat play off -vaiheeseen, jossa pelataan yksi koti- ja vieraspeli. Suomi pelaa 3.7.2011 tehdyn arvonnan mukaan lohkossa 4, jossa ovat mukana myös Viro ja Hollanti.

Suomen kokoonpano

Källmanin valitsemaan MM-karsintojen maajoukkueryhmään kuuluvat seuraavat pelaajat:

MV: Thomas Lindström (West), Patrik Roslander (West), Tuomas Laitinen (Atlas), Stefan Thilman (SIF), Petter Forsström (HIFK)


9m: Andreas Rönnberg (Elverum NOR), Jac Karlsson (Mors-Thy Håndbold DEN ), Ville Kangas (Önnereds HK SWE), Oscar Kihlstedt (Stord HK NOR), Patrik Grönberg (Sif), Nico Rönnberg (Sif), Andreas Nyström (ÅIFK), Timmy Thor (Dik), Olli-Pekka Korpimäki (BK-46), Benny Broman (West), Sami Silfver (West), Nikko Kinos (Atlas), Klaus Sarin (Atlas)


V6: Johan Skogberg (Sif), Teemu Tamminen (Cocks), Ken Sirenius (Atlas), Robin Karlsson (BK-46), Joakim Broman (West)


K6: Leonel Ojala (Elverum NOR), Tommi Sillanpää (SG LVB Lepzig GER), Sam Kihlstedt (West), Joona Raerinne (West), Joona Hertola (West), Ben Weber (Dik)


O6: Ville Viljanen (Cocks), Antti Valo (Cocks), Miro Koljonen (Sif), Jasper Hellberg (BK-46)

Ojala vahvistaa joukkuetta

Suomen paidassa nähdään uusi ja mielenkiintoinen viivapelaaja: Leonel ”Leo” Ojala, joka pelaa Norjan pääsarjassa Elverumin joukkueessa. Samassa joukkueessa pelaa myös Suomen Andreas Rönnberg. Leo on junioreitten maailmanmestari vuosimallia 2007 Ruotsin paidassa.

”Leo on juuri sellainen pelaaja, jota olemme kaivanneet vahvistamaan keskuspuolustustamme. Olen todella iloinen Leon halusta edustaa Suomea”, päävalmentaja Källman kommentoi.

Leonel Ojala, 25 vuotta (synt. 13.3.1986 Karlstad, Ruotsi)

Seurat: Guif IF, Eskilstuna (SWE/Elitserien) -2009, Elverum Håndball (NOR/Eliteserien) 2009-

Pelipaikka: keskushyökkääjä (k6)

Pituus: 194 cm, paino: 98 kg

Lisätietoja

Kaikki MM-karsintalohkot:

http://www.eurohandball.com/wch/men/2013/round/3/Qualification+Europe

Tervetuloa mukaan

Suomi – Hollanti 2.11.2011 klo 19.00, Energia Arena Vantaa

Hollanti – Suomi 5.11.2011 klo 19.30, Sportcentrum Glanerbrook,Geleen, Hollanti

 

AddThis Social Bookmark Button

P94 maajoukkue

intro