Finnhandball.net » Maajoukkueet
24.04.2011

Suomen P94 kolmas Slovakiassa

Suomen P94 pojille pronssinen pokaali Slovakian Easter Cupista. Serbia vei selvän voiton, isäntämaa Slovakia toinen ja Turkki jätettiin neljänneksi.

Suomen viimeinen peli turnauksessa oli Serbiaa vastaan. Tasoero oli varsin selvä. Serbialaiset antoivat oivan näytön taidoistaan. On kuitenkin todettava, että serbialaiset ovat jo olleet yhdessä noin kolme vuotta, ja kansainvälisiä otteluita takana 25 kappaletta. Jälleen tuli todistettua se että kokemus, taito ja rutiini tulee ainoastaan ja vain ulkomaan turnauksista.

Viimeisestä ottelusta sen verran että Serbia repäisi alusta lähtien tasaiseen tahtiin eroa Suomeen ja puoliajalle mentiin tilanteesta 11-21. Toisella puoliajalla suomalaisilta oli puhti pois. Kolme peliä kolmessa päivässä oli vielä liikaa. Tähän rytmiin on joukkueen kuitenkin totuttava, sillä isoissa kisoissa ohjelma on vieläkin rankempi. Loppujen lopuksi Serbia peittosi Suomen luvuin 24-37.

"Turnauksessa oli hyvää joukkueen asenne ja taistelutahto. Yritystä oli loppuun asti. Maalivahtityöskentely oli positiivisin asia läpi koko turnauksen. Joukkueen materiaali on leveä ja käyttökelpoinen. Tasomittariksi valmennukselle turnaus oli paikallaan. Nyt tiedämme, niin joukkue kuin valmennuspuoli, mitä täytyy tehdä ettemme anna vastustajalle pisteitä liian helposti. Se on vaan niin, että Suomi poika on edelleen liian lyhyt ja kevyt. Vastapainoksi täytyy harjoitella muita konsteja että saamme puutteemme korvattua." Näin totesi päävalmentaja Kenneth Bäcklund kohtuullisen tyytyväinen ilme kasvoillaan.

Suomi-Serbia  24-37 (11-21)

Maalintekijät: Alex Lingnell  4, Alexander von Numers  4, Albert Lindholm 4, Sebastian Säkkinen  3, Christoffer Sjöblom  2, Kenneth Dahlberg  1, Oscar Udd  1, Edward Björk  1, Fredrik Forss  1, Axel Carlander  1, Tom Mannonen  1, Petter Böckelman  1,

Miesten maajoukkue

P94 maajoukkue

intro