Finnhandball.net » Maajoukkueet
22.04.2011

P94 Easter Cup 2011 Slovakia 2

Aurinko paistoi jälleen lämpimästi puolipilviseltä taivaalta ja niin se paistoi samalla tavalla P94 maajoukkueellekin. Easter Cupin toisena päivänä Suomen vastustajana oli Turkki. Pelissä kaikki alkoi oikeastaan niin sujuvasti, että eiliset kömmähdykset tuntuivat jääneen unholaan. Oli välillä oikein nautinto seurata, miten kuviot saatiin toimimaan.

Suomi sai heti ensi minuutilta komennon pelin kulkuun, eikä turkkilaisille annettu missään vaiheessa löysää siimaa. Peli oli johdonmukaista ja maltettiin tehdä varmoista paikoista maali. Tätä nautintoa kesti reilut 20 minuuttia, ja sitten tapahtui jotakin. Oltiin 5 maalin johdossa eikä huolta huomisesta. Sitten tuli Suomelle kohtuullisen käsittämätön jäähy ja koko paketti hajosi. Tehtiin epätoivoisiä yrityksiä ja syötöt menivät seinille.Näistä virheistä Turkki rankaisi, ja puoliajalla oltiin enää 2 maalin johdossa.

Toinen puoliaika alkoi jälleen näyttävästi. Päästiin neljän maalin johtoon mutta sitten tuli muutkia matkaan. !5 minuutin kohdalla Turkki oli tasoissa. Maltti puuttui, huolimattomia syöttöjä ja väkisin yrittämistä. Hyvä puoli oli se, ettei turkkilaisia koskaan päästetty johtoon. Taistelemalla pidettiin ottelussa toinen piste omassa plakkarissa.

Asenne ja ottelun alku näyttivät, että joukkueessa on potentiaalia. Nyt kun vielä maltetaan mieli ja jaksetaan 60 minuuttia noudattaa sovittuja ohjeita, niin tulevaisuus näyttää ihan mukavalta.

Suomi-Turkki  22-22  (13-11)

Maalintekijät: Christoffer Sjöblom 6,  Alexander von Numers 6,  Fredrik Fors 4,  Topias Laine 2, Axel Carlander 2, Alex Lingnell 1,  Sebastian Säkkinen 1.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Miesten maajoukkue

P94 maajoukkue

intro