Finnhandball.net » Maajoukkueet
21.04.2011

P94 Easter Cup 2011 Slovakia

P94 maajoukkueen taival Easter Cup 2011 -turnauksessa ei lähtenyt yhtä aurinkoisesti käyntiin, kuin mitä ilma Slovakiassa lupaili. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta mutta se ei ikävä kyllä auttanut poikia voittoon. Turnauksen ensimmäinen vastustaja oli isäntämaa Slovakia. Loppujen lopuksi isännät rutistivat 11 maalin voiton. Lukemat eivät aivan vastanneet totuutta, sillä tasoero ei loppujen lopuksi ollut niin suuri kuin mitä luvut pelistä kertovat.

Ottelu lähti hyvin tasaiseti käyntiin. Slovakia oli suurimman osan ensimmäiserstä puoliajasta yhden, välillä kahden maalin johdossa. Erän lopussa suomalaisille tuli kuitenkin liian monia ja todella helppoja kömmähdyksiä ja rako venyi 6 maalin taukotilanteeseen.

Toinen puoliaika oli hyvin pitkälti ensimmäisen toistoa. Mukana pysyttiin ajoittain ihan mukavasti, mutta sitten taas jossain vaiheessa keskittyminen herpaantui. Tehtiin vääriä ratkaisuja ja teknisiä virheitä. Näin Slovakia vei pisteet kotiin.

Suomen joukkueen ei kuitenkaan tarvitse laittaa päätä pensaaseen, sillä ajoittain peli kulki hyvinkin näyttävästi ja valmennusohjeiden mukaisesti. On aivan selvää, että ensimmäinen kovempi koitos, ja vielä ulkomailla, ei kokemattomilta nuorilta voi osua heti kättelyssä nappiin. Tästä on hyvä lähteä huomiseen otteluun. Vastustajana silloin Turkki.

Slovakia-Suomi 39-28 (19-13)

Maalintekijät: Sebastian Säkkinen 10,  Christoffer Sjöblom 6,  Alexander von Numers 3,  Alex Lingnell 3,  Fredrik Fors 2, Axel Carlander 2, Kenneth Dahlberg 1, Petter Böckelman 1.

 

 

 

 

 

AddThis Social Bookmark Button

P94 maajoukkue

intro