P94 ensimmäiset ottelut Viroa vastaan
16-vuotiaiden poikien maajoukkue (P94) pelasivat ensimmäiset maaottelunsa Viroa vastaan 14. ja 15.5.2010 Siuntiossa. Pojat kohtasivat Viron kaksi kertaa ja pelaaminen ensimmäistä kertaa Suomi-paidassa oli monelle pojalle jännittävä kokemus.
Ensimmäinen ottelu perjantaina 14.5. päättyi Suomen voittoon 27 -26 (12 -13). Ottelu oli tasainen koko ajan. Toisen erän 28. minuutin kohdalla Suomen joukkue siirtyi 26 - 25 johtoon pelinrakentajan Christoffer Sjöblomin onnistuneen yhdeksänmetrin heiton ansiosta. Kun vielä laitapelaaja Petter Böckelman onnistui irtaantumaan virolaisten miesvartioinnista ja teki Suomelle 27. maaliin viime minuutilla, ottelu oli voitettu, vaikka Viron Alvar Tint kavensi vielä viime sekunnilla 27 - 26. Maalivahti Albert Georgs pelasi erinomaisesti ja torjui 21 kertaa, 45 % torjuntaprosentilla.
Lauantaina 15.5.2010 oli sitten Viron vuoro voittaa ja Suomi hävisi selvin numeroin 23 - 29. Tässä ottelussa virolaisten fyysinen ylivoima tuli selvästi esille. Suomen pelaajat jaksoivat pelata 45 minuuttia, jolloin tilanne oli 19 - 19. Tämän jälkeen ottelu ei enää edennyt samaan tahtiin kuin perjantain ottelu ja viimeiset 10 minuuttia olivat Suomen pelaajille raskaita ja Suomi teki vain yhden maalin. Tässä ottelussa Suomen molemmat maalivahdit pelasivat omat puoliaikanansa hyvin. Markus Aspelin torjui 9 kertaa (torjuntaprosentti 39%) ja Freddy Wickstrom 13 kertaa (torjuntaprosentti 46%). Virolaisten oikea puolustaja Robert Löpp taisteli urheasta läpi koko ottelun, vaikka loukkasi jalkansa toisen erän alussa.
Yhteistä molemmille joukkueille ja otteluille oli teknisten virheiden suuri määrä. Syy tähän lienee uusi ja jännittävä tilanne pelata ensimmäistä maaotteluaan. Koska Suomen joukkue on vielä fyysisesti altavastaajana, on fyysiseen harjoitteluun panostettava, jos mielii menestyä myös kansainvälisesti, toteaa valmentajana toimiva Pasi Vahtera. Päävalmentaja Risto Puputille ja valmennusjohdolle tämä oli ensimmäinen testi jo viime syksynä aloitetulle valmennustyölle.
14.5.2010: Suomi - Viro 27 - 26 (12 - 13)
Suomen joukkue ja maalit: Alex Lignell 6, Fredrik Forss (K) 4, Petter Böckelman 4, Samuel Langhoff 3, Sebastian Säkkinen 2, Anton Baarman 2, Tomi Puputti 2, Kenneth Dahlberg 1, Christoffer Sjöblom 1, Oskar Ahlroth 1, Sebastian Boman 1, Jerry Höglund, Albert Lindholm, Markus Aspelin (mv), Albert Georgs (mv).
Ulosajot: Suomi 1 x 2 min, Viro 2x 2 min
Yleisöä 220
15.5.2010: Suomi - Viro 23 - 29 (13 - 14)
Suomen joukkue ja maalit: Fredrik Forss (K) 5, Samuel Langhoff 4, Alexander Nysten 3, Alex Lignell 3, Oskar Ahlroth 3, Anton Luuppala 2, Sebastian Säkkinen 1, Anton Baarman 1, Oscar Udd 1, Kenneth Dahlberg, Albert Lindholm, Joonas Vartia, Petter Böckelman, Freddy Wickström, Markus Aspelin.
Ulosajot: Suomi 4 x 2 min, Viro 1 x 2 min
Yleisöä: 250
Miesten maajoukkue
- 07.04.2013 » Tasapeli Luxemburgia vastaan oli pettymys
- 12.03.2013 » MMJ katsastusharjoitukset 19.3.
- 27.02.2013 » Miesten maajoukkueen katsastusharjoitukset 5.3.13
- 31.01.2013 » Miesten maajoukkueen katsastustreenit ti 5.2.
- 05.11.2012 » Suomen miesten maajoukkue - pelatut A-maaottelut 1947-2012
- 05.11.2012 » Suomen käsipallomiehillä täydellinen avausviikko
- 31.10.2012 » Suomi otti pakkovoiton Luxemburgista
- 30.10.2012 » Suomen miesten maajoukkue EM-karsintaan
- 08.10.2012 » Miesten käsipallomaajoukkue kohti EM-karsintaa
- 05.10.2012 » Miesten EM-karsintaottelu Suomi-Luxemburg
- 06.07.2012 » Miesten maajoukkueen Projekti Puola 2016
- 11.06.2012 » Luxemburg yllätti vaisun Suomen
- 09.06.2012 » Suomi selätti Kyproksen
- 09.06.2012 » Suomelle tappio EM-avauksessa
- 05.06.2012 » Viro otti niukan voiton Suomesta
- 03.06.2012 » Viro taipui Suomen käsittelyssä
- 02.04.2012 » EM2014 karsintalohkot arvottiin Wienissä
- 13.01.2012 » Islanti - Suomi 43-26 (21-16)
- 13.01.2012 » Miesten maajoukkueen kokoonpano Islantia vastaan
- 08.01.2012 » Niklas Montosen kuvia MM-karsintaottelusta Suomi-Viro
- 07.01.2012 » Suomi voitti Viron
- 06.01.2012 » Suomi taisteli, mutta Viro oli lopussa vahvempi
- 16.12.2011 » MM-karsintaottelu Suomi-Viro Karjaalla 7.1.
- 06.11.2011 » Hollanti voitti Suomen toistamiseen
- 03.11.2011 » Kuvia ottelusta FIN-NED 2.11.2011
- 02.11.2011 » Suomi avasi MM-karsinnat tahmeasti
- 01.11.2011 » Suomen ja Hollannin kokoonpanot
- 31.10.2011 » Källman: Nopeutemme riittää kyllä hyökkäyspäässä
- 18.10.2011 » Vahvistunut miesten maajoukkue valmistautuu MM-karsintaan
- 08.08.2011 » Suomella kohtuullinen arpaonni
- 29.06.2011 » Miesten maajoukkueen kuulumisia
- 11.06.2010 » Suomi aloitti EM-karsinnan voitolla Latviaa vastaan
- 01.04.2010 » Miesten maajoukkue
P92 maajoukkue
- 25.09.2012 » Suomen P92 maajoukkue kovaan MM-karsintalohkoon
- 30.06.2012 » P92: Suomi taisteli tasapelin Norjaa vastaan!
- 29.06.2012 » P92: Tanska juoksi Suomen yli
- 28.06.2012 » P92: Ruotsi liian kova vastus Suomelle
- 25.06.2012 » P92 Skandinavian Openin joukkue valittu
P94 maajoukkue
- 29.12.2012 » Suomi P94 kuudes Victor's Cupissa
- 24.12.2012 » P94 Välipäivät Victor's Cup 2012 turnauksessa
- 30.11.2012 » P94 maajoukkue Saksaan
- 07.10.2012 » P 94 Maajoukkueleiri Solvallassa 19-21.10.12
- 27.08.2012 » Wanhat Starat jälleen voittoon
- 17.08.2012 » P94 maajoukkue ottaa revanssin Wanhoista Staroista
- 16.08.2012 » P94 Supporter Club
- 06.08.2012 » P 94 vastaan Wanhat Starat 25.8.12 Karjaalla
- 08.06.2012 » P94 ryhmä Solvalla leirille 15-17.6.
- 25.05.2012 » P 94 Osallistujat kesäkuun suurleirille
- 03.05.2012 » P94 harjoitusohjelma kohti EM-kisoja
- 25.04.2012 » P 94 kohti EM-kisoja
- 01.04.2012 » Niklas Montosen kuvia EM-karsintaturnauksesta - Photos from the tournament
- 31.03.2012 » M-18 EM-karsinnat, Suomi-Liettua: 25-17 (15-8)
- 30.03.2012 » P94 pelaajakortit 5: Pelinrakentajat
- 30.03.2012 » M-18 EM-karsinnat, Pirkkola 30.3.2012
- 29.03.2012 » P94 pelaajakortit 4: Sentterit
- 28.03.2012 » P94 pelaajakortit 3: Heittäjät
- 27.03.2012 » P94 pelaajakortit 2: Laiturit
- 26.03.2012 » P94 pelaajakortit 1: Maalivahdit
- 26.03.2012 » P94 maajoukkue EM-karsintoihin
- 26.03.2012 » Fanibussi Karjaalta P94 EM-karsintoihin Pirkkolaan
- 25.03.2012 » Suomi murskasi Luxemburgin toistamiseen.
- 24.03.2012 » Luxemburgin vuoro näyttää kaapin paikka
- 23.03.2012 » Suomi P 94 peittosi Luxemburgin
- 02.03.2012 » P 94 Maajoukkueharjoitukset 8.3.12
- 18.02.2012 » P 94 Maajoukkueen leiri 24 - 26.2.2012
- 08.02.2012 » P 94 Harjoitukset to 16.2.12
- 27.01.2012 » P94 Harjoitukset to 2.2.2012
- 16.01.2012 » P 94 harjoitukset to 19.1.2012
- 22.12.2011 » Poikamaajoukkueiden kolmoismaaottelu Tallinnassa
- 19.12.2011 » Poikamaajoukkueet Tallinnaan
- 29.11.2011 » P 94 maajoukkueringin harjoitukset to 8.12.11
- 21.11.2011 » P 94 maajoukkueen leiri 25-27.11.2011
- 18.11.2011 » Nuorten maajoukkueiden EM-karsintalohkot arvottu
- 09.10.2011 » P94 harjoitukset to 13.10.11
- 11.02.2011 » Poikien maajoukkueille nimitetty maalivahtivalmentaja
- 25.01.2011 » P94 maajoukkue
- 05.11.2010 » Juniorimaajoukkueiden toimintakonsepti
P96 maajoukkue
- 24.04.2013 » P96 harjoitusleirille Latviaan
- 17.03.2013 » Suomi voitti Baltic Cupin
- 16.03.2013 » Toinen voitto Baltic Cupissa
- 16.03.2013 » P96 Baltic Cupissa
- 10.03.2013 » P96 maajoukkue
- 04.03.2013 » P96 Baltic Cupiin Latvian Ludzaan 15.-17.3.
- 08.11.2012 » P96 joukkue Ruotsissa
- 05.11.2012 » P96 Torstaiharjoitukset 15.11.
- 29.10.2012 » P96 maajoukkueen torstaivuorot keväällä 2013
- 25.09.2012 » P96 maajoukkueen leirit 2012-2013
- 30.01.2012 » P96 joukkueelle nimitetty taustaryhmä
- 22.12.2011 » Poikamaajoukkueiden kolmoismaaottelu Tallinnassa
- 10.12.2011 » P96 maajoukkue infoa
- 23.09.2011 » P96 maajoukkuevalmentajat nimitetty
Naisten maajoukkue
- 26.03.2013 » Naisten maajoukkue
- 02.12.2012 » Suomen naisten maajoukkue - pelatut A-maaottelut 1947-2012
- 02.12.2012 » Sunnuntai 2.12.2012 Gameday 3
- 01.12.2012 » 2.12.2012 Suomi - Slovakia 18-38
- 01.12.2012 » Lauantai 1.12.2012 Gameday 2
- 01.12.2012 » Perjantai 30.11.2012 Gameday 1 Sveitsi-Suomi
- 30.09.2012 » Suomen naiset tasapeliin Färsaarten kanssa
- 29.09.2012 » Suomen naiset voittivat Färsaaret
- 29.08.2012 » Partizanske Suomen lohkon isäntäkaupunkina
- 12.08.2012 » Naisten maajoukkue voitti Liettuan
- 11.08.2012 » Naiset hävisivät ensimmäisen ottelun Liettuaa vastaan
- 05.08.2012 » Naisten maajoukkue pelaa Liettuaa vastaan 11.-12.8
- 25.07.2012 » Naisten MM 2013 kisojen karsintalohkot arvottu
- 04.11.2011 » Suomen nuoret naiset voittivat Kongon
- 03.11.2011 » Nuorten naisten maajoukkue hävisi niukasti Kuuballe
- 28.10.2011 » Nuorten naisten maajoukkue Kazakstaniin
- 16.11.2010 » Naisten maajoukkueen tukiklubit
- 16.11.2010 » Naisten maajoukkueen tukiklubien jäsenet
T94 maajoukkue
- 29.04.2013 » T94 Solvallan leiri 10-12.5. ja iltaharjoitukset
- 13.02.2013 » T94 maajoukkueen ohjelma
- 13.09.2012 » T94 kausi 2012-2013
- 06.07.2012 » T94/ EOC/ Suomi vs Liettua & Belgia 0-2
- 04.07.2012 » T94/ EOC/ Suomi taipui Islannille
- 03.07.2012 » T94/ EOC/ Niin lähellä, niin lähellä..
- 02.07.2012 » T94/ EOC/ Norja taitavampi avausottelussa.
- 20.06.2012 » T94 valmistautuu European Openiin
- 31.05.2012 » T94 leirijoukkue 4-8.6
- 20.04.2012 » T94 kovaan seuraan European Openissa
- 09.01.2012 » T94 Solvallan leirillä tammikuussa
- 11.11.2011 » T92/T94 leirivalinnat
- 31.08.2011 » Tomi Salminen T94 maajoukkueen päävalmentajaksi
- 15.11.2010 » Tyttöjen maajoukkuepelaajien vaatimukset
- 05.11.2010 » Juniorimaajoukkueiden toimintakonsepti
- 31.08.2010 » T94 maajoukkue

