Suomi voittoon Sveitsistä, lopputurnauspaikka varma
Suomi voitti Sveitsin 32-26 mikä tarkoittaa sitä, että Suomen nuoret etenivät EM-lopputurnaukseen. Turnaus pelataan Slovakiassa heinä-elokuun vaihteessa.
Tämä joukkue osoitti jälleen, minkä tasoinen joukkue on kyseessä. Vaikean alun jälkeen Suomi pääsi mukaan peliin. Sveitsi johti ottelua 5-0 mutta Suomen nuoret ei antanut tilanteen häiritä vaan tulivat hienosti takaisin peliin. Puoliajalla peli oli 16-13.
Suomen paras pelaaja oli maalissa, Karjaan Mikael Heinonen. Heinonen venyi kerta toisensa jälkeen tärkeisiin pelastuksiin. Ottelun toisella puoliajalla valmennuskaksikko Kaj Kekki ja Kenneth Bäcklund osoitti, miten tarkkaan ottelun taktiikka oli luotu. Suomi teki tärkeitä vaihtoja ottelun aikana joka tarkoitti sitä että avainpelaajat pääsivät hieman palautumaan ottelun tiimellyksessä.
Taistelun ruumillistuma oli Oscar Kihlstedt. Useita kertoja kovia iskuja saanut Kihlstedt uurasti molemmissa päissä kun talvisodassa konsanaan. Kihlstedt latoi yhteensä yhdeksän maalia. Eilisessä pelissä loistanut Nico Rönnberg oli huomattu vastustajan taktiikkapalaverissa. Sveitsi otti tarkasti Rönnbergin heittopaikat pois mutta tänään oli syöttelyn vuoro. Kaksikko Rönnberg - Sam Sjöman teki tuhoa läpi ottelun. Viivapeli onnistui Suomelta tänään loistavasti. Sam Sjöman teki itselleen tilaa viivalla ja sai tarvittavat syötöt takamiehiltä. Viivapelaaja joka yltää pelissä tälle tasolle on suuri rikkaus joukkueelle. Viivahan on yleensä joukkueen tärkein pelaaja.
Koko joukkueen voitto
Suomen kokoonpanosta kaikki paitsi yksi kävi kentällä. Se kertoo joukkueen leveydestä. Kuten jo aiemmin on mainittu, teki tämä joukkue suomalaista palloiluhistoriaa etenemällä toisen kerran EM-lopputurnaukseen. Se on kiistattoman kova suoritus millä tahansa mittarilla.
Lohkofinaali sunnuntaina
Suomi kohtaa huomenna pelattavassa ottelussa kivikovan Espanjan. Ottelu alkaa kello 16.00.
Tänään yleisöä oli jo yli 500 paikalla ja lehterit olivat tupaten täynnä. Suomi huudot kaikuivat hienosti Pirkkolan hallissa. Yleisö myös paransi otteitaan, se on oikea suunta ja huomenna parannetaan vielä.
Viikonlopun reseptihän oli: Pukeudu sinivalkoiseen, tule ajoissa ja ota kaveri mukaan!
Maalintekijät:
Sveitsi:
Thomas Hofstetter 8, Oliver Riäz 7, Tobias Baumgartner 3, Christian Riehsteiner 2, Valentin Striffler 2, Lukas Schubel 2, Benjamin Geisser 1, Fabian Studer 1
Suomi:
Oscar Kihlstedt 9, Benny Broman 6, Timmy Thor 5, Sam Sjöman 5, Miro Koljonen 3, Joacim Broman 2, Nico Rönnberg 2
Miesten maajoukkue
- 15.01.2012 » Suomen miehet voitti Islannin nuoret
- 15.01.2012 » Suomen miesten maajoukkue - pelatut A-maaottelut 1947-2012
- 14.01.2012 » Hollanti jatkoon EM-karsinnassa
- 14.01.2012 » Perjantain 13.1. Islanti-Suomi netissä
- 13.01.2012 » Islanti - Suomi 43-26 (21-16)
- 13.01.2012 » Miesten maajoukkueen kokoonpano Islantia vastaan
- 08.01.2012 » Niklas Montosen kuvia MM-karsintaottelusta Suomi-Viro
- 07.01.2012 » Suomi voitti Viron
- 06.01.2012 » Suomi taisteli, mutta Viro oli lopussa vahvempi
- 05.01.2012 » Suomen joukkue Viroa vastaan
- 23.12.2011 » Miesten MM-karsinnat jatkuvat Viro-otteluilla
- 16.12.2011 » MM-karsintaottelu Suomi-Viro Karjaalla 7.1.
- 16.12.2011 » MM-karsintaottelu Suomi-Viro Karjaalla 7.1.
- 06.11.2011 » Hollanti voitti Suomen toistamiseen
- 03.11.2011 » Kuvia ottelusta FIN-NED 2.11.2011
- 02.11.2011 » Suomi avasi MM-karsinnat tahmeasti
- 01.11.2011 » Suomen ja Hollannin kokoonpanot
- 31.10.2011 » Källman: Nopeutemme riittää kyllä hyökkäyspäässä
- 18.10.2011 » Vahvistunut miesten maajoukkue valmistautuu MM-karsintaan
- 08.08.2011 » Suomella kohtuullinen arpaonni
- 29.06.2011 » Miesten maajoukkueen kuulumisia
- 13.06.2010 » Suomi voitti isäntämaa Georgian
- 12.06.2010 » Suomelle tiukka tappio Italialle
- 11.06.2010 » Suomi aloitti EM-karsinnan voitolla Latviaa vastaan
- 09.06.2010 » Miesten maajoukkue EM-esikarsintaan
- 01.04.2010 » Miesten maajoukkue
P92 maajoukkue
- 22.12.2011 » Poikamaajoukkueiden kolmoismaaottelu Tallinnassa
- 19.12.2011 » Poikamaajoukkueet Tallinnaan
- 18.11.2011 » Nuorten maajoukkueiden EM-karsintalohkot arvottu
- 11.11.2011 » P92 maajoukkueen valmistautuminen EM-karsintoihin
- 06.09.2011 » P92 maajoukkueen alustava ohjelma
P94 maajoukkue
- 27.01.2012 » P94 Harjoitukset to 2.2.2012
- 16.01.2012 » P 94 harjoitukset to 19.1.2012
- 14.01.2012 » Sveitsin Master Cupissa P94 tappio Sloveniaa vastaan
- 13.01.2012 » P 94 avausottelu Master Cup 2012 Sveitsi
- 27.12.2011 » P94 hakee lisää kansainvälistä kokemusta
- 22.12.2011 » Poikamaajoukkueiden kolmoismaaottelu Tallinnassa
- 19.12.2011 » Poikamaajoukkueet Tallinnaan
- 09.12.2011 » P 94 maajoukkue valmistautuu EM-kisoihin
- 29.11.2011 » P 94 maajoukkueringin harjoitukset to 8.12.11
- 21.11.2011 » P 94 maajoukkueen leiri 25-27.11.2011
- 18.11.2011 » Nuorten maajoukkueiden EM-karsintalohkot arvottu
- 10.11.2011 » P94 maajoukkueharjoitukset to 17.11.2011
- 09.10.2011 » P94 harjoitukset to 13.10.11
- 01.09.2011 » Wanhat Starat haastavat P94 maajoukkueen
- 30.08.2011 » P94 Harjoitukset torstaina 8.9.2011
- 26.08.2011 » P94 maajoukkueen ohjelma 2011
- 26.08.2011 » P94 maajoukkueen ohjelma 2011
- 20.08.2011 » Suomen P 94 kukisti Puolan
- 20.08.2011 » Venäjä Puolan turnauksen voittaja
- 19.08.2011 » Venäjän salama-alku liikaa Suomelle
- 18.08.2011 » P94 hävisi Puolalle
- 10.08.2011 » P94 maajoukkue Puolaan
- 24.04.2011 » Suomen P94 kolmas Slovakiassa
- 22.04.2011 » P94 Easter Cup 2011 Slovakia 2
- 21.04.2011 » P94 Easter Cup 2011 Slovakia
- 07.04.2011 » P94 maajoukkue neljän maan turnaukseen Slovakiaan
- 20.03.2011 » P94 maajoukkue Slovakiaan
- 11.02.2011 » Poikien maajoukkueille nimitetty maalivahtivalmentaja
- 25.01.2011 » P94 maajoukkue
- 25.01.2011 » Kenneth Bäcklund P94 uusi päävalmentaja
- 20.12.2010 » P94 maajoukkue voittoon Virosta 28 - 23
- 14.12.2010 » P94 maaottelu Viroa vastaan
- 05.11.2010 » Juniorimaajoukkueiden toimintakonsepti
- 19.08.2010 » Poikien maajoukkuepelaajien vaatimukset
- 17.05.2010 » P94 ensimmäiset ottelut Viroa vastaan
P96 maajoukkue
- 19.01.2012 » P96 maajoukkueen harjoitukset 26.1.2012
- 22.12.2011 » Poikamaajoukkueiden kolmoismaaottelu Tallinnassa
- 19.12.2011 » Poikamaajoukkueet Tallinnaan
- 10.12.2011 » P96 maajoukkue infoa
- 05.12.2011 » P96 maajoukkueen harjoitukset to 8.12.2011
- 12.11.2011 » P96 maajoukkue - Kutsu ensimmäiselle leirille
- 22.10.2011 » P96 toiminta käynnistyy
- 23.09.2011 » P96 maajoukkuevalmentajat nimitetty
- 30.08.2011 » P96 maajoukkue
Naisten maajoukkue
- 05.11.2011 » Suomi finaaliin Challenge Trophy-turnauksessa
- 04.11.2011 » Suomen nuoret naiset voittivat Kongon
- 03.11.2011 » Nuorten naisten maajoukkue hävisi niukasti Kuuballe
- 28.10.2011 » Nuorten naisten maajoukkue Kazakstaniin
- 13.09.2011 » Naisten maajoukkueen syksyn 2011 ohjelma
- 04.06.2011 » Naisten EM-esikarsinnat: Iso-Britannia - Suomi
- 04.06.2011 » Naisten EM-esikarsinnat: Suomi - Iso-Britannia
- 31.05.2011 » Naisten maajoukkue EM-esikarsintoihin
- 29.05.2011 » Naisten maajoukkueelle voitto Skånela IF:stä
- 28.05.2011 » Naiset hävisivät Ruotsin U19 maajoukkueelle
- 26.05.2011 » Naisten EM-esikarsinnat 3.-4.6. Lontoossa
- 10.05.2011 » Naisten maajoukkue valmistautuu EM-esikarsintoihin
- 12.12.2010 » Suomen naisten maajoukkue - pelatut A-maaottelut 1947-2010
- 16.11.2010 » Naisten maajoukkueen tukiklubit
- 16.11.2010 » Naisten maajoukkueen tukiklubien jäsenet
- 12.06.2010 » Naisten maajoukkue valmistautuu
- 08.06.2010 » Naisten maajoukkue
T94 maajoukkue
- 25.01.2012 » T94 - harjoitukset 2.2
- 16.01.2012 » T94 Master Cup
- 12.01.2012 » T94 Master cup 13-15.1 -ennakko
- 09.01.2012 » T94 Solvallan leirillä tammikuussa
- 09.01.2012 » T94 tappio ja voitto
- 02.01.2012 » T94 Master Cupiin Sveitsiin
- 13.12.2011 » T94 harjoitukset 15.12
- 12.12.2011 » T92 ja T94 maajoukkueet voittoihin Virosta
- 08.12.2011 » T92 ja T94 maajoukkueet kohtaavat Viron
- 01.12.2011 » T94/T92 leirivalinnat 9-11.12
- 22.11.2011 » T92/T94 harjoitukset 1.12
- 11.11.2011 » T92/T94 leirivalinnat
- 09.11.2011 » T94 Solvallassa 10.11.
- 09.11.2011 » T94 harjoitukset 10.11
- 31.08.2011 » Tomi Salminen T94 maajoukkueen päävalmentajaksi
- 15.11.2010 » Tyttöjen maajoukkuepelaajien vaatimukset
- 05.11.2010 » Juniorimaajoukkueiden toimintakonsepti
- 31.08.2010 » T94 maajoukkue
T92 maajoukkue
- 12.12.2011 » T92 ja T94 maajoukkueet voittoihin Virosta
- 08.12.2011 » T92 ja T94 maajoukkueet kohtaavat Viron
- 01.12.2011 » T94/T92 leirivalinnat 9-11.12
- 22.11.2011 » T92/T94 harjoitukset 1.12
- 11.11.2011 » T92/T94 leirivalinnat
- 11.11.2011 » T92/T94 leirivalinnat
- 12.09.2011 » T92 maajoukkueen harjoitukset 22.9. Solvalla
- 25.07.2011 » T92 Scandinavian Open 4. päivä
- 23.07.2011 » T92 Scandinavian Open 3. päivä
- 22.07.2011 » T92 Scandinavian Open 2. päivä
- 21.07.2011 » T92 Scandinavian Open 1. päivä
- 19.07.2011 » T92 Scandinavian Openiin
- 18.04.2011 » T92 Viro - Suomi 16-17.4
- 18.04.2011 » T92 Viro - Suomi
- 16.03.2011 » T92 EM-karsintajoukkue
- 15.11.2010 » Tyttöjen maajoukkuepelaajien vaatimukset
- 05.11.2010 » Juniorimaajoukkueiden toimintakonsepti
- 26.04.2010 » T92 päiväleiri Pirkkolassa 2.5.
- 14.04.2010 » T92 maajoukkue
