Venäjä - Suomi
EM-kisojen alkulohkon viimeiset ottelut pelattiin tänään. Suomen vastustajaksi astui Venäjä. Kastijako oli jo tapahtunut eilen, sillä niin Saksa kuin Espanja olivat voittaneet omat ottelunsa ja näin varmistaneet paikkansa ylemmässä jatkosarjassa. Alempi jatkosarja, sijat 9 - 16, odotti siis Suomea ja Venäjää. Kyse oli vain siitä kumpi saa kaksi pistettä mukaansa jatkosarjaan.
Niinhän siinä sitten kävi että Venäjä punnersi itsellleen voitoin luvuin 32 - 26, puoliaika 20 - 15. Ottelu lähti Suomen kannalta ihan tyylikkäästi käyntiin, ja avausmaali merkattiin Suomelle. Tasaisesti edettiin noin viitisen minuuttia, kunnes taas tuli synkkä jakso. Venäjä repäisi neljän maalin johdon ja päävalmentaja Kaj Kekki katsoi parhaimmaksi ottaa aikalisän. Se auttoi, Suomi punnersi raon yhteen maaliin, ja 18 min kohdalla tilanne oli 10 - 9 Venäjälle. Sitten ote kirposi ja naapurimaa pääsi viiden maalin johdossa erätauolle.
Toinen puoliaika oli pelillisesti tasaista vääntöä. Suomi yritti kuroa rakoa umpeen mutta kolmea maalia lähemmäksi ei päästy. Toisen erän puolivälissä Venäjä alkoi puutumaan ja Suomella oli kaikki mahdollisuus taittaa vastustajan selkäranka. Selvät maalinsaantitilanteet kuitenkin onnistuttiin tuhria. Voidaan todeta että lähellä se oli mutta ah niin kaukana kuitenkin. Näin ollen Suomi lähtee taistelemaan sijoista 9 - 16 tiistaina ja vastustajana on silloin Romania.
Ottelun parhaana suomalaisista palkittiin Oscar Kihlstedt.
Maalintekijät: Benny Broman 1, Joacim Broman 5, Sam Sjöman 1, Ben Weber 3, Miro Koljonen 8, Oscar Kihlstedt 2, Timmy Thor 1, Rasmus Hallbäck 1, Nico Rönnberg 4
