Finnhandball.net
21.08.2012

Liettua haastoi Suomen T96 maajoukkueen

Suomen nuorin tyttömaajoukkue T96 sai edeltävänä viikonloppuna vieraakseen Liettuan vastaavan joukkueen. Joukkueet pelasivat kahdesti viikonlopun aikana, kerran lauantaina ja kerran sunnuntaina.

Lauantai 18.8. Suomi – Liettua 26–27 (12–12)

Avausottelussa oli läpi ottelun vielä liikaa hermostuneisuutta. Toinen merkittävä asia oli suomalaisten saama ulosajojen määrä. Suomen joukkue sai ottelussa peräti yhdeksän kahden minuutin jäähyä kun vieraille vihellettiin vain neljä, josta yksi oli suora punainen. Kun myös 7 metrin heitot vihellettiin vieraiden hyväksi 9 (7) ja vastaavasti Suomelle 4 (3), oli tämäkin asia varsin merkittävä tekijä pelin lopputulokseen. Kun suuri osa peliajasta pelataan alivoimalla, vaikuttaa tämä luonnollisesti myös pelirytmiin.

Pelin kulku oli tasainen läpi ottelun, puoliajalle mentiin tasaluvuin 12–12. Toisen puoliajan 19 minuutilla Liettua johti 23–22. Tämän jälkeen Liettua sai 2−3 maalin eron, jonka Suomi melkein kuroi kiinni. Suomella oli vielä jopa voiton avaimet kädessä, kun viimeisten kahden minuutin aikana saatiin 7 metrin heitto ja yksi läpiajotilanne, mutta kumpikaan tilanne ei johtanut maaliin, vaan Suomi jäi maalin päästä Liettuasta. Liettuan joukkueessa oli kaksi ylivoimaista pelaajaa, jotka tekivät yhteensä 20 maalia, eli 80 % Liettuan maaleista.

Sunnuntai 19.8. Suomi-Liettua 27–12 (13-7)

Tasainen vahva ote koko joukkueelta kuvasti hyvin sunnuntain pelin kulkua. Määrätietoinen halu voittaa joukkueena näytti olevan joukkueen teema. Ottelussa Suomella oli 13 maalintekijää, kun samalla kuitenkin kukaan ei tehnyt 3 maalia enempää.

Vastustajilla oli suuria vaikeuksia hyökkäyksissään. Kova puolustus riisuikin liettualaisten pelin täysin ja antoi Suomelle monta nopeaa vastaiskua ja lopputuloksena useita maaleja.

Sunnuntain pelissä Suomelle vihellettiin yksi 2 minuutin jäähy ja vieraille vastaavasti kolme jäähyä. 7 metrin heittoja tuomittiin molemmille joukkueille 2 (2).

Liettualaiset ottivat aikalisän ensimmäisen puoliajan 21 minuutilla kun Suomi johti 8−5. Heti tämän jälkeen Suomi pystyi lisäämään johtoaan 9-5:een. Puoliajalle mentiin lukemissa 13−7 Suomen hyväksi. Suomen joukkueen leveyttä kuvastaa vielä se, että ensimmäisellä puoliajalla oli peräti 9 maalintekijää! Toisella puoliajalla Suomi lisäsi tasaisesti johtoaan niin, että tilanne oli 18−8 kun peliä oli jäljellä enää kolmannes. Sunnuntain pelissä oli jo hyökkäyksissä pieni annos tahtoakin. Tästä on taas hyvä jatkaa.

Suomen pelissä sunnuntaina oli taas katsojamäärä, yli 100 kannustajaa auttamassa Suomen joukkuetta voittoon. Hieno fiilis kannusti selkeästi tytöt parempiin suorituksiin.

Suomen joukkueella on nyt takana 8 maaottelua, joista 4 voittoa ja 4 tappiota. Tavoitteena on pelata ennen maaliskuun 2013 EM-karsintoja yli 15 maaottelua. Joukkue on kutsuttu kolmen maan turnaukseen Puolaan 4.−7. lokakuuta pelaamaan Puolaa ja Tanskaa vastaan.

intro