Finnhandball.net
16.01.2012

P 94 maajoukkue kolmas Sveitsin turnauksessa.

Sveitsin Master Cup 2012 voitto Slovenialle

Zugissa pelatun P 94 turnauksen voitto meni puhtaalla pelillä Slovenian joukkueelle. Isäntämaa Sveitsi oli turnauksen toinen ja Suomi kolmas. Hollanti jätettiin neljänneksi.

Suomen viimeinen peli Sveitsiä vastaan oli tahmeuden tahmeus. Pelin alkuhetket oltiin hyvin juonessa mukana, mutta muutaman epäonnistuneen hyökkäysratkaisun jälkeen pää putosi ja selkäranka katkesi oikein rytinällä. Oliko kolme ottelua viikonlopun aikana liikaa? Peli-ilo ja taistelutahto olivat jossain muualla kuin pelikentällä. Sveitsi antoi oivan näytöksen tahdosta voittaa, ja toivotaan että suomalaiset ottivat opiksi. Vaikka peli oli ensimmäisen puoliajan jälkeen ratkennut niin alppimaan pojat eivät tyytyneet pelkkään palloitteluun, vaan tahti sen kuin tiivistyi. Mikäli kansainvälisissä peleissä on tarkoitus menestyä niin näin helposti ei saa antaa periksi. Lopputulos 41 - 19 Sveitsille on korutonta kertomaa.

Myönteinen asia turnauksessa oli se että ensimmäinen ottelu voitettiin pienten vaikeuksien jälkeen. Osoitus siitä että taito ja tahto ovat olemassa. Kansainvälistä kokemusta joukkue meni hakemaan, ja sitä saatiin. Kyyti oli välillä kylmää mutta toivottavasti opettavaista.

Maalintekijät: Anthony Hellakoski 6, Fredrik Forss 5, Albert Lindholm 3, Alex Lignell 2, Sebastian Säkkinen 2, Oscar Udd 1.

intro