EOC 3.Päivä
Uskomaton 3.ottelupäivä
Suomi - Islanti 30-23(11-14)
Suomen tytöt aloittivat jatkosarjan ottelut kovaa ja isoa Islantia vastaan. Niukasta edellispäivän Sveitsi -tappiosta sisuuntuneena tytöt olivat kaivaneet kaikki taistelukirveet ja sisut esiin ja laittoivat ennakkosuosikin Islannin tekemään ihan täysillä töitä. Islanti vei ekaa erää 1-3 maalin etuasemassa aivan erän loppuunasti ja pitävät taukojohdon 11-14 numeroissa.
2.erän alun Suomi hallitsi kenttätapahtumia, mutta onni ei todellakaan ollut pelissä mukana. Islanti oli koko ajan edelleen 1-3 maalin johdossa, venyttäen sen parhaimmillaan 20-16 johdoksi. Sen jälkeen Suomi sai tasokkaillle otteilleen myös kaikki mailman onnettaret ja yleisön taakseen. 3 minuutissa Suomi kuroi tilanteeksi 20-20 ja jatkoi hurmoksessa aivan pelin loppuun asti ja otti ansaitun ja arvokkaan voiton selvin numeroin 30-23. Suomen tasaisen vahvasta joukkueesta erottui ylitse muiden kapteeni Alexandra Ahlroth ja kovalla prosentilla laidasta 8 maalia paikuttanut Anna Lindholm. Myös 16 -vuotias superlupaus Johanna Hilli pelasi turnaukseen parhaan ottelunsa vaativalla pelinrakentajan paikalla.
- peli oli mahtavaa jatkumoa jatkustavasti nousujohteiseen peliesityksiimme ja nyt saimme kunnon hurmoksen päälle juuri oikeaan aikaan. Taas paras pelimme koskaan..ylivoimaisesti! Tämä jos joku, oli täysin koko joukueen voitto. Tämän voiton vaikustus tulee olemaan merkittävä jatkossa. Olimme täysin ylivoimaisia ratkaísuhetkillä. Olimme ottaneet totaalisesti opiksemme Sveitsi -ottelun ratkaisuhetkistä. Saimme puolustuksessa 6:0 puolustuksemme 3:sten pelin toimimaan ja sitä kautta lukuisiin kontrausmaaleihin. Olemme hyvä ja varteenotettava joukkue kenellä tahansa jatkossa, iloitsi tyttöjen valmentaja Tomi Salminen
Suomi - Portugali 25-24(12-10)
Suomi jatkoi hurmoksellista peliään päivän 3.ottelussa aiemmin todella vahvoja otteita esittänyt Portugalia vastaan. Suomi oli heti ottelun alusta alkaen muutaman maalin johtoaemassa, joutumatta tappioasemaan kertaakaan koko ottelun aikana. Portugalin korkea ja agressiivinen 3:3 puolustus toi tosin välillä suuriakin vaikeuksia Suomen hyökkäyspeliin
- itseluottamuksellamme ei ole tällä hetkellä rajoja. Portugali oli selvästi Islantia vahvempi, mutta niin olemme nyt mekin. Jokainen pelaa omalla kovalla tasolla itseluottamusta puhkuen. Ja nyt pelaamme jo ratkaisutminuutit otteluiden lopuista kuin kokeneet pelaajat järjellä ja taidolla. Tämä päivä tuo rutkasti uskoa Suomen tyttö- ja naiskäsipalloilun tulevaisuuteen. Se näyttää nyt hyvältä ja me tulemme sitä myös tästä eteenpäin omalla sarallamme viemään. Olemme menneet vuoden takaisista Tampereen EYOF -kisoista valtavia askelia eteenpäin pelkästään harjoittelemalla ja leireilemällä yhdessä. kansainvälisiä otteluita emme ennen tänne saapumista ole pelanneet ainuttakaan. Niitä nyt tarvitsemme jatkossa jotta saamme jatkettua kuromista muiden etumatkaa vielä enemmän kiinni. Tämä päivä tullaan muistamaan vielä pitkään, puuskutti valmentaja Tomi Salminen tiukan pelin loputtua.
3.päivän maalintekijät myöhemmin..
