| P90 MAAJOUKKUE | |
| 16.8.2008 |
|
|
Suomi päätti kisaurakkansa kunnialla
- Pitkän turnauksen raskaus näkyi selvästi joukkueen suorituksessa, tänään emme pelanneet erityisen hyvin, kommentoi joukkueenjohtaja Jan Ruys. Nyt on takki kyllä aivan tyhjä, mutta kaiken kaikkiaan koko joukkueen tunnelmat ovat urakoinnin päätteeksi kuitenkin selvästi plussan puolella. Maajoukkueen kausi päättyi siis vasta nyt elokuun puolessa välissä, mutta kauaa eivät pelaajat ehdi lomailla, sillä välittömästi kotimaahan paluun jälkeen odottavat syksyllä alkavaa pelikautta varten valmistautuvien seurajoukkueiden harjoitukset. 1990 syntyneiden poikien maajoukkue osallistuu tulevan kauden miesten SM-sarjaan pelaamalla ottelun kutakin SM-sarjajoukkuetta vastaan.
Suomen maalintekijät:
Lisää ottelusta: Koko turnauksen aikana Suomi pelasi yhdekässä päivässä yhteensä seitsemän ottelua, joissa saavutettiin yksi voitto, joka otettiin alkusarjan ottelussa Tshekkiä vastaan. Sunnuntaina turnauksen finaalissa kohtaavat Tanska ja Saksa. |
|
|
|
|