P90 MAAJOUKKUE
10.8.2008 Takaisin

Suomelle hieno voitto Tsekistä

Suomen alle 18-vuotiaiden poikien käsipallomaajoukkue pelasi sunnuntai-iltana Tshekin Brnossa pelattavassa EM-lopputurnauksessa alkulohkonsa viimeisen ottelunsa isäntämaata vastaan. Jännitysnäytelmäksi muodostunut ottelu päättyi suomalaisten hienoon voittoon maalein 27-28 (17-16). Valmentaja Kaj Kekin suojatit ottivat näin maukkaan avausvoittonsa turnauksessa.

Koko ensimmäinen puoliaika edettiin kutakuinkin tasatahtiin pääsääntöisesti Tshekin hienoisessa johdossa, mutta etenkin Benny Bromanin maaleilla Suomi pysyi hyvin kuvassa mukana. Toisen puoliajan ensimmäisen kymmenen minuutin aikana Suomi nousi ottelun parhaana palkitun Nico Rönnbergin johdolla johtoasemaan 18-23, ja piti johtonsa 3-5 maalissa aina ottelun viimeisille minuuteille saakka. Tshekit onnistuivat tekemään ottelun kolme viimeistä maalia, mutta vastustajan päästyä maalin päähän ajassa 59:45 pitivät suomalaiset pallon hallitusti aina kiihkeästi odotettuun loppuvihellykseen saakka, jonka jälkeen riemu oli suomalaisleirissä katossa voitontansseineen.

- Eilisen tappion jälkeen pidetyt palaverit kantoivat selvästi hedelmää ja koko joukkue esiintyi kuin uudesti syntyneenä, riemuitsi tyytyväinen joukkueenjohtaja Jan Ruys. Tämä oli kypsä esitys koko joukkueelta ja nimenoman joukkueena tämä voitto saalistettiin.

Bromanin ja Rönnbergin ohella Suomen parhaimmistoon kuului maalissa pelannut Niko Vornanen, joka varsinkin toisella puoliajalla nappasi tshekeiltä tärkeitä torjuntoja. Taisteluhengen ilmentymänä esiintyi Anton Usvalahti, joka uurasti toisen puoliajan side päänsä ympärillä saatuan kolme tikkiä vaatineen haavan leukaansa ottelun tuoksinassa.

Suomen maalintekijät:
Nico Rönnberg 9 maalia, Benny Broman 8, Joacim Broman 3, Oscar Kihlstedt 2, Miro Koljonen 2, Anton Usvalahti 2, Sam Sjöman 1, Robin Mattsson 1.

Lisää ottelusta:
Otteluraportti »
Kuvagalleria »
Ottelutilastot (PDF) »
Ottelupöytäkirja (PDF) »

Suomen sijoittui alkulohkossaan kolmanneksi ja jatkaa urakkaansa pelaamalla sijoista 9-16, jossa jatkolohkon muodostavat Suomen ja Tshekin lisäksi Slovenia ja Serbia. Suomi kohtaa Slovenian tiistaina 12.8. klo 17:30 ja Serbian keskiviikkona 13.8. klo 19:30. Tshekkiä vastaan alkusarjassa pelattu keskinäinen ottelu lasketaan mukaan lohkon tilanteeseen.


Takaisin

Men's 18 European Handball Championship 2008
P90 EM-kisajoukkue